Ruotsin turkistarhauskiellolle valtava tuki
Project 1882 on toimittanut vastauksensa Ruotsin turkistarhauskiellosta järjestettyyn kuulemiseen. Suurin osa myös muista johtavista järjestöistä tukee kieltoehdotusta. Project 1882:n mukaan tämä on vahva viesti poliitikoille siitä, että kielto tulee säätää mahdollisimman pian.
Ruotsi on jälleen askeleen lähempänä turkistarhauskiellon täysimääräistä voimaantuloa. Kieltoa ehdottava raportti on ollut kuultavana, jotta järjestöt ja viranomaiset voivat esittää näkemyksensä ehdotuksesta. Kieltoa kannatetaan laajasti. Turkistarhauskiellon puolesta ovat paitsi eläinsuojelujärjestöt myös viranomaiset, kuten useat lääninhallitukset, Ruotsin maatalousvirasto, Ruotsin kansanterveysvirasto ja Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto.
”Tämä lähettää selkeän viestin poliitikoille. Project 1882 on kampanjoinut turkistarhojen sulkemisen puolesta jo yli 50 vuotta, ja kuulemisprosessi osoittaa, että tuki kiellolle on sekä vahva että laaja. Turkistarhauksen kieltämiselle on lukuisia hyviä syitä. Ennen kaikkea kyse on eläinten suojelemisesta turkisteollisuuden aiheuttamalta valtavalta kärsimykseltä.”
– Linn Åkesson, ohjelmajohtaja, Project 1882
Seuraavaksi hallituksen virastojen on käsiteltävä vastaukset, ja tulevan Ruotsin hallituksen on tehtävä päätös. Kiellolla Ruotsissa olisi vaikutusta myös maan rajojen ulkopuolella: Tällä hetkellä EU tarkastelee turkistarhauksen tulevaisuutta yli 1,5 miljoonaa allekirjoitusta keränneen Fur Free Europe –kansalaisaloitteen myötä. Project 1882 uskoo, että kansallinen kielto vahvistaisi siirtymää kohti EU-tasoista kieltoa, joka kattaisi sekä turkistarhauksen että turkistuotteiden kaupan EU:n sisämarkkinoilla.
”Seuraavalla hallituksella on nyt historiallinen tilaisuus lopettaa turkistarhaus Ruotsissa lopullisesti. Ruotsin kielto lähettäisi myös tärkeän viestin muulle Euroopalle ja vahvistaisi pyrkimyksiä EU:n laajuisen kiellon varmistamiseksi.”
– Linn Åkesson
Ruotsin turkistarhauskiellon on tarkoitus tulla voimaan viimeistään heinäkuussa 2027. Tämä kielto tekisi Ruotsista osan EU:n jäsenvaltioiden enemmistöä. Samalla Suomi jäisi yhä harvempien turkistarhauksen sallivien EU-maiden joukkoon.
Vaaditaan turkistarhauskieltoa EU:ssa
Jos Ruotsi pystyy tähän, niin pystyy myös muu EU. Euroopan komission on nyt aika toimia ja kieltää sekä turkistarhaus sekä turkistuotteiden tuonti EU-alueella.